Budapest, bassomusiikki, kulttuurin valo

On kirjoja, joita lukiessa ja katsoessa tulee olo: tästä pitää kirjoittaa, tämä on tärkeää ja oivaltavaa. Kun sitten aloittaa huomaa kin, mitä minulla onkaan tähän lisättävää?

Tamas Matekovitsin BUDAPEST METRO - kaupunki ja vallankumous pinnan alta. maanalainen kuva-arkkitehtuuri, radikaali konstruktivistinen liike kaupungin rakenteissa, pinnan alta pääoman tuolle puolen bassomusiikin tahdissa - on kirja, jonka alaotsikon pituus voisi viitata siihen, että rajaus voisi olla tiukempi. Mutta kuvista, moniäänisestä tekstistä, netistä löytyvästä ääni- ja kuvaraidasta koostuu monenkirjava, värikäs ja runsas historian virtaan heittäytyvä pohdinta, joka antaa kouraisevan tunteen siitä, mitä Unkarissa ja Budapestissa on läsnä: myllerrys, jonka lopputulosta voi vain aavistella ja pelätä.

Radikaali konstruktivismi pyrkii valaisemaan pinnan tapahtumia maan alta ja luottamaan siihen, että maan alla, tarkemmin metrolinja M3:n reitillä, on tapahtunut paljon, mutta liike ei pysähdy. Matekovits pyrkii antamaan muodon rakenteelle ja sen prosessiluonteelle. Kirja on "teos". Sitä on mahdoton purkaa osiinsa: dokumentaarista kuvaa, teorian säikeitä, henkilöiden tarinoita, haastatteluja metron rytmillä kuulutuna. Eräänlainen, ei road movie, vaan underground multimedia, joka rakentuu lukijasta riippuen monella tavalla.

Kävin pikavierailulla Budapestissa ja saatoin todentaa M3:n semien tilanteita: Déak Tér asemalta Erzébetin aukiolle - Gödör oli saanut väistyä, tilalal oli Aquarium. Seinillä näkyi Jobbik -kirjoituksia ja etsimättä tapasin nuoren, joka väitti, että ulkomailla oleva käsitys puoleen rasistisuudesta on virheellinen. Argumentti oli klassinen: en ole rasisti, mutta asia on vain niin, että mustalaiset ovat rikollisia ja juutalaiset myyvät maamme. Sanoimme ennen ei Moskovalle, nyt emme ota neuvoja Brysselistä. Slavoj Žižekin ajatus siitä, että postpoliittisessa tilanteessa tai muunlaisissa umpikujissa nuoret miehet eivät löydä todellista konstruktiivista vaihtoehtoa - vallankumouksen ja muutoksen tarve on suuri, mutta muutostarpeen kanavoituminen saa helposti aivan satunnaisen tai historian painolastista johtuen alistavan luonteen. Unkarin historia ei tunnu antavan helposti aineksia monikulttuurisen, avoimen, demokraattisen ja ihmisten tarpeista lähtevälle politiikalle ja taloudelle. Sosialismin varjo on synkkä, uusliberalistin kapitalismi, ja markkinatalouden rynnistys lupaa paljon, mutta synnyttääkin sanoinkuvaamattoman kaaoksen, niin arjen elämään kuin ihmisten ajatteluun. Vihollinen on löydyttävä ja turva etsittävä, nyt taas nationalismista ja ylikansallisen pääoman vastaisista tunnuksista.
Unkarissa konstruktiivinen radikalismi ei ehkä onnistu nousemaan metron pimeydestä päivänvaloon. Uusi eliitti on voimansa tunnossa. Radikaali konstruktiopyrkimys nousee varmasti ja valaisee kirkaalla kiilalla sydänyössäkin. Se ei ehkä riitä, mutta valoa ei kannata sammuttaa. Jos tunnelin päässä oleva valo onkin vastaantulevan junan, se ei pysädy ainakaan, jos ei näe mihin on törmäämässä. Viisas pysähtyy valoissa, varsinkin jos valo on punainen.